Kolmas luku: Neo nostalgia.

Alfred J. Kwak on jotakuinkin kaikkien aikojen paras lasten ohjelma mitä on ikinä tehty. Sarja käsitteli rohkeasti vaikeitakin asioita, se otti kantaa maailman hirveyksiin, orpouteen, diktatuuriin, pakolaisiin, rasismiin, nälänhätään, ympäristöongelmiin ja sotaan.. Se opetti moraalia ja suvaitsevaisuutta, historiaa ja populaarikulttuuriin suhtautumista. Siitä löytyy näyttävää piirrosjälkeä, erinomainen käsikirjoitus, ikimuistoiset ja vaikuttavat hahmot, sekä mielettömät musiikit iloisine ja mieleenpainuvine tunnareineen, mutta myös dramaattisine sisäisine raitoineen.

Sarja oli periaatteessa juuri täydellisen pituinen, vaikka sille salaa olisikin toivonut jatkoa. Herman Van Veen loi hahmon jo vuonna 1976. Tuolloin kyseessä oli vielä pelkkä lastenlaulu. Van Veen on ennen kaikkea muusikko, esiintyjä ja näyttelijä, joka toi tänä vuonna Alfredin tarinan uudelle etapille Amsterdamissa. Teatteriesityksessä Alfredista on tullut isä, joka on melko luonnollinen jatkumo ankkapariskunnan elämässä. Hollannin näytöstä ei nyt tullut nähtyä, mutta olisikohan tarinassa potentiaalia uudeksi sarjaksi tai vaikka elokuvaksi? Sellainen olisi mukava nähdä. Piirrosjälki mainostaiteessa on modernisoitunut alkuperäisestä hieman. Ei mitenkään ihan kauhean näköistä, vaikka alkuperäinen enemmän kolahtaakin.

Alfred J. Kwak tuotteita, kuten Vader kuvakirjaa ja levyä sekä paljon muuta on saatavilla Hollannin suunnalta. Kiinnostaisi joskus uteliaisuuttaan tilailla, sen voi tehdä TÄSTÄ

Usein nostalgisen kohteen uudelleenlämmittely ei vedä vertoja alkuperäiselle millään tavoin. Kaikki se jota rakasti, onkin muuttunut. Ajalleen tunnusomainen piirrosjälki tai musiikki on uudistettu, eikä samaa taikaa enää tavoiteta. Uusnostalgisoimisesta ei voi täysin puhua tapauksissa, joissa kohde ei ole ikinä kadonnut kokonaan, kuten vaikkapa Turtlesit ja Super Mario. Alfred J. Kwak on ollut ainekin meiltä poissa, joten Vaderin filmatisointi ja levitys Suomessa olisi toivottua neo nostalgiaa, eli uusnostalgiaa.

Viimeisistä Lassi ja Leevi sarjakuvista on aikaa vasta reilu puolitoista vuosikymmentä, joten on hyvin hilkulla että nostalgisoimiseen on edes aihetta. Lehdissä niitä näkee päivittäin, joten se ei ole päässyt unohtumaan, mutta mitään uutta ei ole tosiaan tullut yli viiteentoista vuoteen. Pants are overrated sivustolla käynnistettiin fanipohjainen jatkotarina Lassin ja Leevin taruun. Siinä seurataan Lassin elämää aikuisena ja perheellisenä. Ja kenen kanssa Lassi onkaan!

 

Fanipohjainen Commander Keen sarjakuva. Yhtäläisyyksiä Lassiin ja Leeviin kenties? Aihe kolahtaa ja piirrosjälki on varsin pätevää, mutta suurin osa sarjan huumorista ei vain pääse innostamaan. Muutamia onnistumisiakin tosin on.

Lue kaikki Commander Keen the comic stripit TÄSTÄ

Katso! videokannet

Katso katsosta mitä kannattaa katsoa.

Kun olin pieni, uusia elokuvia ei meillä ostettu käytännössä lainkaan, mutta televisiosta niitä nauhoiteltiin senkin edestä. Elokuvahyllyssä komeili yksinomaan Katso!-lehden sponssaamia selkämyksiä. Konsepti oli hauska ja puoli-ammattimaiset kannet voittivat videokasetin omat lirukannet. Katso! tiputti myöhemmin tämän ohjelmanumeron pois siinä missä lähes kaiken muunkin elokuviin liittyvän, eikä digiaikana videokansille tietysti kysyntää olekaan.

Katson mitä katson, mutta aina ensin katson Katson.

Suurin osa vanhemmista kansista on varmaan heitetty menemään, mutta vuosituhannen taitteen tietämiltä niitä on jonkin verran jäljellä. Kuvassa näkyvän Hohdon ja Alienin (n:o 280) olen itseasiassa ostanut kirpputorilta myöhemmin pelkkien kansien takia, elokuvathan luonnollisesti on löytynyt jo ennestään. En niistä paljoa maksaisi, mutta ottaisin hyvin mielellään vastaan pelkkiä kansia jos joltain niitä löytyisi.

Taikaviitta ja Kumi-Kalle (1991)

Kuten jo avajaispostauksessa kirjoitin, Taikaviitalla ja Kumi-Kallella (taskukirja n:o 139) on erityinen merkitys itselleni. Skannailin tarinan aukeamia esittääkseni Giulio Chierchinin näyttävää piirrosjälkeä ja vain piirrosjälkeä. Suurin osa sivuista puuttuu, joten tarinaa on aika turha seurailla.

Yhden mustavalkoaukeaman otin mukaan, koska se on hyvä esimerkki eräästä värien käytön ja designin osa-alueesta, joka tulisi ottaa toisinaan huomioon. Miltä piirros, elokuva, mainos, juliste, mikä vain näyttääkään mustavalkoisena, sillä voi olla että sitä pitää printata mustavalkoisena tai katsoa mustavalkotelevisiosta. Nykyään pienempi todennäköisyys, mutta kannattaa pitää mielessä. Tässä tapauksessa mustavalkosivut näyttävät suurelta osin läpinäkyvältä.

Toinen luku: Pastellilapsuus

Aikana jona aloin rekisteröidä ympäröivää maailmaani, värimaailmassa vallitsi selkeät muotivärit. Etenkin sininen, lila, turkoosi ja pinkki olivat hyvin esillä, täydennettynä vaalean vihreillä ja keltaisilla. Pastellisävyjä käytettiin paljon televisiossa, sarjakuvissa, tietokonepeleissä, kaikenlaisessa designissa, elintarvikkeista hiustenhoitotuotteisiin.

Ennen kaikkea sinisestä kasvoi silti yksi inhokkiväreistä, lapsuuden kun oli jäätävä taakse ja oli katsottava maailmaa muiltakin kanteilta. Pitkän tauon jälkeen olen kuitenkin alkanut pitää lapsuuteni väreistä uudestaan. Tietyt sävyt saavat välittömän nostalgiaryöpyn aikaan ja ehdottoman positiivisen suhtautumisen kohteeseen. Samalla tavalla kuin monet kasarinlopun valtavirtamusiikista ja ysärinalun pelimusiikista.

Värimaailma tiivistettynä television, elokuvien ja pelien kautta:

Simpsonit (1989-)

Leisure Suit Larry (1987-1996)

Commander Keen (1990-1991)

Super Mario Bros (1985-)

Muumilaakson tarinoita (1990-1991)

Lumikuningatar (1986)

Saksikäsi Edward (1990)

Tim Burtonin vastakkainasettelun taito on parhaimmillaan hulppeaa. Goottiromanttinen Saksikäsi Edwardin maailma saa vastapainokseen mitä mainioimman pastellilähiön. Tässä nyt muutama esimerkki, aiheeseen tullee joskus palattuakin.

Ensimmäinen luku: Nostalgia

Owls and mushrooms. Blogi nostalgiasta, retrosta, dekosta, graafisesta designista, tyyleistä, keräilystä ja muistoesineistä. Jos aihealueet kuulostaa korviisi samalta kuin vanhaa, vanhaa, vanhaa, vanhaa, roinaa, roinaa, roinaa niin yritän myös käydä läpi mitä termeillä tarkoitetaankaan.

Nostalgia on vanhojen aikojen haikailemista ja ihannoimista. Materian suhteen nostalgisoinnin tarve vähenee koko ajan, käytössä kun on koko maailma yhden keskusyksikön ääressä. Lapsuuden rojut tavoittaa helposti uudestaan netin välityksellä, videot ja musiikki ovat siellä jo etsimättä. Vanhojen hyvien aikojen puitteille perustetaan kokoajan uusia blogeja ja näistä vertaisverkoistahan saa tukea vaikka päivittäin. Ikäiseni ja nuoremmat edustavat jo tietynlaista post-nostalgista polvea, jolle läheskään niin moni asia kuin ennen ei kerkeä edes jäämään ulottumattomille missään vaiheessa.

Taikaviitta ja Kumi-Kalle (1991) oli ensimmäinen oma Aku Ankan taskukirjani ja kun näin vähän aikaa sitten kyseisen akkarin uuden painoksen kaupoissa, koin nostalgisia hetkiä selaillessani sarjan erinomaista piirrosjälkeä. Alkuperäinen kirja on vielä siltä ajalta kun joka toinen sivu oli mustavalkoinen, nykyäänhän saa nauttia jokaisen sivun täydessä väriloistossaan. Kaivoin kyseisen pokkarin pian esille ja fiilistelin jutut uudestaan. Etsimpä myös Roope-Setä lehdistä pari muuta Kumi-Kalle pätkää, hahmohan ei kovinkaan yleinen ole.

Pullonkorkkeja keräillessäni pienenä, lähimaastojen ylivoimaisesti suosituin merkki oli Lahden Sininen ja vaikken sitä sen kulta-aikana kerennyt maistamaankaan, sen taannoinen paluu kauppoihin oli silkkaa nostalgiaa. Useimmiten nostalgisen tuotteen paluu kuitenkin osoittautuu pettymykseksi kun aika on kullannut muistot.. tai ehkä resepti oli ennen parempi. Lapsuuteni lempijäätelö ja mehujää olivat Mustafa ja Mac. Mustafa tuskin tekee comebackia ainekaan samalla nimellä ja kuosilla, mutta Mac is back ja siinähän sitä olikin pettymystä aiemmin tänä vuonna.

Nestori itsessään on sitä suurinta nostalgiaa. Muistan kun vuoden 1989 kisat pidettiin Lahdessa ja maskottina toimi Nestori, josta tehtiin jos jonkinlaista oheistarviketta, figuuria, tarraa, pehmolelua, koristelautasta, avaimenperää jne. Olen jälkikäteen bongaillut näitä tuotteita haltuun kirpputoreilta ja viimeisin löytö oli varsin mielenkiintoinen. Jos joku sattuisi tunnistamaan kuvassa poseeraavan itsevirkatun Nestorin tekemäkseen tai tietää virkkaajan, ottaisin kyllä mielelläni vastaan maskotin biografian. Kiinnostaisi tietää onko se tehty ihan kisojen aikaan vai vasta myöhemmin. Ostin sen Hollolan TiinuLiinu kirpputorilta ja hintaa oli tuskin juuri euroa enempää. Kuvassa Nestori hengailee turlespeittoniityllä.

Tervetuloa blogin pariin.