maanantai 30. tammikuuta 2012

Oletko nähnyt tätä hahmoa?


Kuulutus moisen - ehkä maailman sympaattisimman hahmon perään. Oma ensipehmoni, joka muistuttaa ainakin muodollisesti joitain 80-luvun äitiyspakkausten JollyDollya, mutta kuuluisikohan samaan sakkiin? Ensisijaisen tärkeää hahmon suloisuuden kannalta on sen täydellisen surkku olemus!




Korvat ja pesulappu on melko nakerreltuja, mutta jälkimmäisestä tuon verran saa selkoa. Jos kellään on tietoa hahmon valmistajasta tms. niin älkää pantatko vaan kertokaa. Pikkuinen haluaisi jo tietää mistä on kotoisin ja kuka on!

perjantai 13. tammikuuta 2012

Viides luku: Keräily

 


Keräilyesine voi olla mitä tahansa maailmassa. Lähes jokainen kerää jotain, vaikka sitten tiedostamattaan. Itse olen ollut kova keräilijä jo pienestä asti ja jossain vaiheessa pullonkorkit ja etiketit vaihtuivat akuankoiksi ja siinä sivussa muodin mukaisesti lätkäkorteiksi ja sittemmin levyiksi, elokuviksi, lehdiksi, kirjoiksi, peleiksi ja miksi milloinkin.

Oleellista on tiedostaa, että on olemassa keräilyä ja on olemassa keräilyä. Itse haluan keräilykappaleeni mieluiten ensimmäisenä painoksena ja vaille puutteita, mutten säästele niitä muoveissa tai keräile arvon takia. Rahallinen arvo on itseasiassa täysin toissijainen asia. Suuri osa keräilemistäni tuotteista on käyttötavaraa siinä missä muutkin, mutta eriasteisella varovaisuudella niitä keräilykappaleita lähestyy. Pienempänä joka ikinen oma tavara oli keräilytavaraa ja luin jäykkiä pokkareitakin avaten niitä korkeintaan neljänkymmenenviiden asteen kulmaan.


Tietysti haluan rakkaat keräilynkohteeni näkyville, mutta kaikkea ei voi pitää esillä. Joskus riittääkin kun vain tietää sen jonkun olevan jossain. Yksi vaivainen lautasliina pimeän kotelon uumenissa voi olla yllättävän merkittävä asia. En asettele sitä esille, ei siksi että pitäisi varoa ettei kukaan pyyhi siihen suutaan, vaan siksi ettei sen yksinkertaisesti tarvitse olla missään muualla kuin tiedossani ja lootassa jonka voi välillä avata, ihailla sen sisältöä ja pistää kannen takaisin kiinni. Tässä esimerkiksi alkuperäisen Leisure Suit Larry in the Land of the Lounge Lizardsin (1987) tahrimaton oheistuote, johon on painettu pelissä sijaitsevan kuvitteellisen baarin logo. Sillä on materiana arvoa noin kaksi senttiä, mutta koko paketin jälleenmyymistä ajatellen complete in box, sillä on ratkaiseva merkitys arvoon. Tällä hetkellä sen rahallinen arvo on itselleni samantekevää, pääasia että olen saanut sen omakseni joskus vuosikymmenten pelin diggailun jälkeen. Siihen asti peliä oli pelaillut uusintajulkaisuina tai kokoelman osana, useita versioita siis jo omistaneena.


Taustalla Gabriel Knight sarjakuva.


Pienen painoksen saanut erä jotain tuotetta voi aikojen saatossa kerätä yllättävääkin suosiota vaikka olisi alkujaan flopannut. Mitä hankalampi saada käsiin tai mitä halutumpi, sen kovempi hinta vaikka alkuperäinen ovh olisi ollut kuinka pieni. Joskus pieni erä voi toki mennä vaikka hetkessä. Nykyään tuotetaan paljon vaihtoehtoisia versioita tuotteista varten vasten keräilytavaraksi, jolla sitten kerätään voittoa ja pidetään fanaatikot näennäisen tyytyväisinä.

Keräilyn ei tarvitse edes olla mitään varsinaisesti pysyvää, se voi olla keikkoja, ulkomaanreissuja tai vaikka yksi omista suosikeistani, vieraiden maiden maut. Mitä tavallisempi lähikauppa, tarjonta ja tuote, sen parempi. Paikan päällä testiin on saatava vaikkapa paikallinen jogurtti ja olut, kotiin viemisiksi sitten kahvia, teetä ja karkkia.

On kivaa että on olemassa asiota.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Tähtien sota figuurit

Han Solo kaljuja länttejä lukuunottamatta priima kunnossa, mutta käytös prinsessaa kohtaan ei ole ollut kovinkaan herrasmiesmäistä. Pää poltettu, sormet syöty, sekä jotain hyvin hämmentävää tapahtunut alakerrassa. Se oli tollanen ku sain sen!
Hyväkuntoisina olisivat arvossaan, mutta eihän tätäkään ole kuin tussattu mustalla, se on hieman kellastunut ja kypärää nakerreltu hampain, mitä vielä...
Mites tuo Darth Vaderkaan ei näytä niin pelottavalta ilman viittaa? Ja valomiekkaa.. Ja päätä.. Rintaan painettu nippelilaattakin on saatu jumiin muovailuvahalla, joka ei ole ikinä lähtenyt täysin pois. Muiden ominaisuuksien kohtalosta ei muistikuvaa, mutta pää irtosi kun sitä heitti marmorikuulalla. Nykyinen sijainti tuntematon.
Pää helisee ja jotain muovailuvahan rippeitä kai tässäkin, vai onko se sitten jotain muuta sohjoa..
En todellakaan tiedä miksi sitä muovailuvahaa on pitänyt tunkea figuurien päälle, valoksia kasvoista ehkä. Ehkä ei.
Kaikki figuurit sain lahjaksi veljeltäni alle kouluikäisenä. Päät sisältyivät tuolloin pakkaukseen.
Myös jokunen ase ja kypärä oli mukana, mutta suurin osa katosivat piakkoin.
Lahjan antajalla oli vapaus räjäyttää R2D2 taivaan tuuliin eräisenä uutena vuotena. Sen maasta löytynyt jalka on säilöttynä kynäkoteloon.
Lahjan antajan oli myös testattava hahmojen kivunsietokyky uuden kolvin saatuaan..
Kyseisen lahjan antaja oikeutti itsensä myös ottamaan omaan haltuunsa toisen Stormtrooperin ja henkilökohtaisen suosikkini, Boba Fettin!



Ei ole helppoa olla Boba Fett.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Joulu meni jo.


...
Kontti kirpputorin rojulaarista jotain senttejä per 100g.
Halpa kalenteri, syötäväksi kelpaamatonta suklaata. Takana tunnistustehtävä.
Keräilytarroja, 80snt per pakkaus (5 tarraa). Sisäsivuista omaa juttua myöhemmin.