Neljäs luku: Retro

Retrolla tarkoitetaan menneiden aikojen tyyliä, pukeutumisessa, grafiikassa, musiikissa jne. joka on ollut aikanaan suosittua tai jopa vakio tietyissä tuotteissa, mutta joka on väistynyt uusien tyylisuuntien myötä. Retro luokitellaan alalokeroihin yleensä vuosikymmenten mukaan. Tyylisuuntaukset on helppo tunnistaa tämän kätevän kymmenen vuoden syklin puitteissa, joka on sinänsä hyvin mielenkiintoinen piirre ajanjaksoja ajatellen. Mitä jos ajanlasku olisikin viisi vuotta suuntaan tai toiseen? Se sekoittaisi hieman yleisilmettä oli kyse sitten fiftarista tahi kasarista.

Yleisimmin retrovuosikymmeninä käsitellään 1950, -60, -70 ja -80 -lukuja ja itselleni mieluisimpia näistä ovat kaksi viimeisintä. Retroksi on hieman hankala alkaa kuvailemaan mitään joka ei ole poistunut muodista vähintään puoltatoista vuosikymmentä sitten. Poikkeuksena toimii tuoreemmat taiteen ja kulttuurin osa-alueet, eli tapauksessamme elektroniikka, joka kehittyy vielä niin kovaa tahtia. Tietokone- ja konsolipelit, sekä 5110 matopeleineen on jo tiukkaa retroa ja näin voinee sanoa jo melkein Tamagotcheista ja pian kuvaputkiruuduista.

Retro sanana on identifioitunut vahviten juuri seitsemänkymmentälukuun. Viimeisen kymmenen vuoden aikana 70-luvun fanikanta on kokenut massiivisen kasvun ja etenkin 70-80-luvun lapset ovat ottaneet tyylin omakseen esim. astioiden ja kankaiden osalta kun aikakautena eläneet aikuiset ovat suurimmalta osin jättäneet sen jo taakse.

Jutun kuvat tästä lehdestä

Neo-retro, eli uusretro tarkoittaa uudelleen tuotantoon laitettua retrotuotetta tai sellaista jäljittelevää. Monet samalla nimellä kulkevat uudelleenvalokset kuitenkin poikkeavat alkuperäisestä värisävyiltään, materiaaliltaan ja/tai kooltaan. Värejä on ehkä pehmennetty nykykuluttajaa varten, mutta eihän se aina aja samaa asiaa, etenkin jos haet samansävyistä verhoa kun on jo kotona.

On jo pitkään vallinnut neo-retrohtava aikakausi nykydesignissa kuoseja ja grafiikkaa ajatellen. -70 ja -80 -luvut tuntuivat olevan räväkkiä, vaikkakin toisistaan poikkeavilla tavoilla ja apean grungeilun ja beigen reisitaskuilun, eli ysärin jälkeen on haettu taas näköä niiltä ajoilta kun mikään näytti miltään. Sävyjä ja linjoja on kaikkiaan hiottu ja moni ilmeisen typerä ilmiö on pudotettu pois vähin äänin. Retro on itseasiassa tuskin koskaan ollut näin muotia.

Neo Art Nouveau

Suurena Art Nouveaun ystävänä tyylin uusiokäyttö saa aina hyvälle mielelle. Tyylisuunnan tunnetuimpana tekijänä muistetaan tsekkiläinen julistelitografioiden massatuottaja Alfonso Mucha, jonka tyyli on hyvin vahvasti läsnä tämänkertaisessa fanitaiteessakin. Art Nouveaun varsinainen elinkaari eli vahvana euroopan arkkitehtuuri- ja julistetaiteessa pari vuosikymmentä alkaen vuodesta 1895.

Tyylien yhdistely on aina kiehtonut ja etenkin ajatuksena kaukaiset yhdistelmät tuottavat niitä vaikuttavampia lopputuloksia. Sadan vuoden takainen "uusi taide" kohtaa näissä teoksissa mm. Disney-prinsessoja, Super Marion, Star Warsin, Muppetit ja Ghiblin. Uusnostalgisointi onkin toteutettu nostalgisoinnin kohdetta vanhemmalla tyylillä edustaen täten jotain retroneo-nostalgiaa. Huh.

Disney-prinsessat

Muppetit

Madonna

Super Mario Bros.

Star Wars & Street Fighter

Aliens

Totoro

 

Muutoin vallalla olevasta Muchan viitoittamasta tiestä poiketen, Totoro imitoi klassista Théophile Steinlenin Le Chat Noir (1896) julistetta, joka oli julistetta julkistettaessa pariisilainen kabaree ja nykyään yleinen aihe meilläkin, ainekin tilpehöörikauppojen kahvipurkkien ja magneettien kyljessä.

Live from the Sierra Lounge, 1988

Sierra promosi 1988 uutta mullistavaa ääniteknologiaansa demo tapella Live from the Sierra Lounge. Ensimmäisellä kasetinpuoliskolla kertojaääni johdattaa uusien mahdollisuuksien maailmaan, pelien musiikkia kuullaan Roland MT-32 Sound Modulen ja AdLib Music Synthesizer cardin versioina. Toisella puolella kahdeksan kappaletta Sierra-nostalgiaa.

Side 1

1. The PC Music Card Demonstration, 5:50

Side 2

1. The Legend Of Silpheed  (Introduction), 1:40, Mecano Associates/Game Arts
2. Space Quest 3 - Introduction, 1:33, Bob Siebenberg
3. Space Quest 3 - Title Sequence, 1:22, Bob Siebenberg
4. Police Quest 2 - Jazz Club, 1:15, Mark Seibert
5. Police Quest 2 - Caribbean Flight, 1:22, Mark Seibert
6. Leisure Suit Larry 2 - Evil Island, 1:07, Al Lowe
7. Leisure Suit Larry 2 - For Your Thighs Only, 0:56, Al Lowe
8. King's Quest 4 - Finale, 3:58, William Goldstein


Lataa Live from Sierra Lounge
Lataa muita Sierra soundtrackeja

Maalaustaidetta pikselöitynä.

Leisure Suit Larry Goes Looking for Love (in Several Wrong Places) (1988) meets Edward Hopper’s Nighthawks, 1942.

The Secret of Monkey Island (1990) meets Vincent Van Gogh’s Cafe Terrace On The Place Du Forum 1888

Indiana Jones and the Last Crusade: The Graphic Adventure (1989) meets Salvador Dali’s The Persistence of Memory 1931

Police Quest: In Pursuit of the Death Angel (1987) meets Leonardo da Vinci’s The Last Supper, 1498

Kuvat ovat lontoolaisen suunnittelijan ja kuvittajan Aled Lewisin teoksia iam8bit taidenäyttelyyn. Kuvissa Sierran ja Lucasin seikkailupelit kohtaavat maalaustaiteen suurimpia. Löytyivät täältä.

Kolmas luku: Neo nostalgia.

Alfred J. Kwak on jotakuinkin kaikkien aikojen paras lasten ohjelma mitä on ikinä tehty. Sarja käsitteli rohkeasti vaikeitakin asioita, se otti kantaa maailman hirveyksiin, orpouteen, diktatuuriin, pakolaisiin, rasismiin, nälänhätään, ympäristöongelmiin ja sotaan.. Se opetti moraalia ja suvaitsevaisuutta, historiaa ja populaarikulttuuriin suhtautumista. Siitä löytyy näyttävää piirrosjälkeä, erinomainen käsikirjoitus, ikimuistoiset ja vaikuttavat hahmot, sekä mielettömät musiikit iloisine ja mieleenpainuvine tunnareineen, mutta myös dramaattisine sisäisine raitoineen.

Sarja oli periaatteessa juuri täydellisen pituinen, vaikka sille salaa olisikin toivonut jatkoa. Herman Van Veen loi hahmon jo vuonna 1976. Tuolloin kyseessä oli vielä pelkkä lastenlaulu. Van Veen on ennen kaikkea muusikko, esiintyjä ja näyttelijä, joka toi tänä vuonna Alfredin tarinan uudelle etapille Amsterdamissa. Teatteriesityksessä Alfredista on tullut isä, joka on melko luonnollinen jatkumo ankkapariskunnan elämässä. Hollannin näytöstä ei nyt tullut nähtyä, mutta olisikohan tarinassa potentiaalia uudeksi sarjaksi tai vaikka elokuvaksi? Sellainen olisi mukava nähdä. Piirrosjälki mainostaiteessa on modernisoitunut alkuperäisestä hieman. Ei mitenkään ihan kauhean näköistä, vaikka alkuperäinen enemmän kolahtaakin.

Alfred J. Kwak tuotteita, kuten Vader kuvakirjaa ja levyä sekä paljon muuta on saatavilla Hollannin suunnalta. Kiinnostaisi joskus uteliaisuuttaan tilailla, sen voi tehdä TÄSTÄ

Usein nostalgisen kohteen uudelleenlämmittely ei vedä vertoja alkuperäiselle millään tavoin. Kaikki se jota rakasti, onkin muuttunut. Ajalleen tunnusomainen piirrosjälki tai musiikki on uudistettu, eikä samaa taikaa enää tavoiteta. Uusnostalgisoimisesta ei voi täysin puhua tapauksissa, joissa kohde ei ole ikinä kadonnut kokonaan, kuten vaikkapa Turtlesit ja Super Mario. Alfred J. Kwak on ollut ainekin meiltä poissa, joten Vaderin filmatisointi ja levitys Suomessa olisi toivottua neo nostalgiaa, eli uusnostalgiaa.

Viimeisistä Lassi ja Leevi sarjakuvista on aikaa vasta reilu puolitoista vuosikymmentä, joten on hyvin hilkulla että nostalgisoimiseen on edes aihetta. Lehdissä niitä näkee päivittäin, joten se ei ole päässyt unohtumaan, mutta mitään uutta ei ole tosiaan tullut yli viiteentoista vuoteen. Pants are overrated sivustolla käynnistettiin fanipohjainen jatkotarina Lassin ja Leevin taruun. Siinä seurataan Lassin elämää aikuisena ja perheellisenä. Ja kenen kanssa Lassi onkaan!

 

Fanipohjainen Commander Keen sarjakuva. Yhtäläisyyksiä Lassiin ja Leeviin kenties? Aihe kolahtaa ja piirrosjälki on varsin pätevää, mutta suurin osa sarjan huumorista ei vain pääse innostamaan. Muutamia onnistumisiakin tosin on.

Lue kaikki Commander Keen the comic stripit TÄSTÄ

Katso! videokannet

Katso katsosta mitä kannattaa katsoa.

Kun olin pieni, uusia elokuvia ei meillä ostettu käytännössä lainkaan, mutta televisiosta niitä nauhoiteltiin senkin edestä. Elokuvahyllyssä komeili yksinomaan Katso!-lehden sponssaamia selkämyksiä. Konsepti oli hauska ja puoli-ammattimaiset kannet voittivat videokasetin omat lirukannet. Katso! tiputti myöhemmin tämän ohjelmanumeron pois siinä missä lähes kaiken muunkin elokuviin liittyvän, eikä digiaikana videokansille tietysti kysyntää olekaan.

Katson mitä katson, mutta aina ensin katson Katson.

Suurin osa vanhemmista kansista on varmaan heitetty menemään, mutta vuosituhannen taitteen tietämiltä niitä on jonkin verran jäljellä. Kuvassa näkyvän Hohdon ja Alienin (n:o 280) olen itseasiassa ostanut kirpputorilta myöhemmin pelkkien kansien takia, elokuvathan luonnollisesti on löytynyt jo ennestään. En niistä paljoa maksaisi, mutta ottaisin hyvin mielellään vastaan pelkkiä kansia jos joltain niitä löytyisi.

Taikaviitta ja Kumi-Kalle (1991)

Kuten jo avajaispostauksessa kirjoitin, Taikaviitalla ja Kumi-Kallella (taskukirja n:o 139) on erityinen merkitys itselleni. Skannailin tarinan aukeamia esittääkseni Giulio Chierchinin näyttävää piirrosjälkeä ja vain piirrosjälkeä. Suurin osa sivuista puuttuu, joten tarinaa on aika turha seurailla.

Yhden mustavalkoaukeaman otin mukaan, koska se on hyvä esimerkki eräästä värien käytön ja designin osa-alueesta, joka tulisi ottaa toisinaan huomioon. Miltä piirros, elokuva, mainos, juliste, mikä vain näyttääkään mustavalkoisena, sillä voi olla että sitä pitää printata mustavalkoisena tai katsoa mustavalkotelevisiosta. Nykyään pienempi todennäköisyys, mutta kannattaa pitää mielessä. Tässä tapauksessa mustavalkosivut näyttävät suurelta osin läpinäkyvältä.