Palaan jälleen aiheeseen, jota on käsitelty aiemminkin. Tällä kertaa syynissä painosten väliset erot. Alkuperäinen Taikaviitta ja Kumi-Kalle -akkari oli väritetty vain joka toiselta sivulta ja täten Giulio Chierchinin väritystapa oli painoteknisesti ongelmallinen. Italialaisartistin työt jäivät siitä syystä akkarihistoriassa oikeastaan tähän. Roope-Setä -lehdessä tosin julkaistiin ainakin kolme lyhyttä Kumi-Kalle -sarjaa noihin aikoihin.
Yllä on yksi rankimmista esimerkeistä ongelmasta, joita Chierchinin tyyli mustavalkopainoksessa aiheuttaa.
Muutostyötä on tapahtunut kannessakin. Värejä liu'utettu ja sävytetty vaaleammiksi. Liu'utus ei ole mieleeni, värit periaatteessa ovat ihan jees, vaikka kirkas taivas muuttaa tunnelman täysin, sekä vaihtaa illanhämyn alkuillaksi. Taustalla häämöttävä metsä on muokattu jopa tökerösti ja huolimattomasti. Ikävin muutos on kuitenkin hirvittävä tekstitaide. Nykyaikana hyvin yleinen tyyli on hengetön ja epäkutsuva.
Lopuksi vielä toinen vastaava tapaus samasta taskukirjasta.
 |
Tuo mustavalkojälki on juuri sitä mikä alkoi myös Suomen Madissa vaivaamaan.
VastaaPoistaMuutoin pitää erikseen mainita, että minä pidän edelleen kovasti niistä vanhoista taskareiden rakenteesta jossa joka toine aukeama oli värillinen ja joka toinen ei, mutta se varmasti johtuu vain nostalgiasta. Joten sinänsä siirtyminen kokovärilliseen ei minua vaivannut, paitsi sen liukuvärjäyksen suhteen.
Itse kun keräilen Disney-sarjakuvia, niin alussa kävi useinkin taskareiden uusintapainosten kanssa niin, että satuin ostamaan vahingossa "saman vanhan" taskarin, kun en huomannut sen olevan vain remasteroidulla kannella varustettu uusintapainos. Tietenkin siinä saa syyttää hieman itseään kun ei muistanut kyseisen kirjan jo löytyvän hyllystäni, mutta yleensä takaraivossa kuitenkin jokin muistutti kirjan näyttävän tutulta. Disney-sarjakuvissa kun on kuitenkin paha tapa julkaista samoja kansikuvia uudelleen piirrettyinä (etenkin Aku Ankassa näitä näkee paljon), niin sitä vain ajatteli uusintapainostaskarin olevan samanlainen ja vaikea sitä on välillä muistaa niitä kaikkia muutenkaan. Nykyään kuljetankin aina pientä vihkoa mukana johon olen kirjannut mm. puuttuvat taskarit.
Juuri näin, mitä ilmeisimmin osalla nykyakkaristeja on jopa ongelma tuota toispuoleista mustavalkoisuutta vastaan, heitä vartenhan uusiot ovat varsin paikallaan.
VastaaPoistaItse en tällä hetkellä enää kerää taskareita. Keräsin kyllä johonkin 200-250 numeron kieppeille asti muutamaa vaille kaikki, samoin kuten Roopet lopetellen samaan maailman aikaan. Kyse lähinnä kulutuksen priorisoinnista. Jos jonain päivänä rahaa virtaa vähän väljemmin meikäläiselle voisin hyvinkin ottaa tuonkin harrasteen takaisin.
Vihko mukana letailuhan on mitä hauskinta puuhaa, etenkin silloin kun puuttuva numero sattuu eteen. Vuoden alussa tein listan viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmestyneistä Aku Ankka -lehdistä joista löytyy Don Rosaa, kaikki kun olin siihenkin päivämäärään asti keräillyt erilleen. Viime tilauksen jälkeisten julkaisujen etsiminen ja kokoelman päivitys oli varsin mukavaa puuhaa, tarjonta kun on kyseisellä lehdellä varsin suuri kirppareilla. Hintakin useissa 10-20snt, mutta eipä se 50 senttiäkään paljoa kirpaise kun oikea numero löytyy.
Kyllä on kirppareilla useat vanhemmatkin miehet ja naiset nähty akkarilistojen kanssa läjiä läräämässä. Sama se onko ne lapselle vai itselle, hyvälle mielelle moisesta toiminnasta aina tulee.