lauantai 6. lokakuuta 2012

Vuk



Siskoni käytyä perheineen Unkarissa, oli heillä palatessaan nipputolkulla paikallisesta ravintolasta käteen työnnettyjä kuoria, jotka sisälsivät seuraavassa kuvassa nähtäviä kettutarroja. Hahmo ei ollut heille ennestään tuttu, itselleni senkin edestä. Luulisin olevan myös monelle muulle ikäiselleni. Omaxi-sarjan kasetteina se löytyy itseltäni yllä olevan kuvan mukaisina versioina.





2 kommenttia:

  1. Paikallisella uusiokeskuksella oli viimeksi siellä käydessäni kolme kappaletta tuota vasemmanpuoleista Vukia. En tullut ostaneeksi, kun yksi riitti jo entuudestaan.

    VastaaPoista
  2. Harvinainenhan tuo ei missään nimessä olekaan, mutta kolme on jo aika hyvä saldo. Itse pidän noista pahvikantisista enemmän. Tiettyjä pätkiä on tullut hankittua pahvikantisen päälle vielä peruskopallisenakin, ihan vain keräilyn ja vivahde-erojen ilosta.

    VastaaPoista