keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Liebster blog award


Owls and mushroomsille osoitettiin kiertopalkinto Liebster blog award, antajana Sinin leffablogi. Kiitokset. Palkinto tulee antaa edelleen viidelle mielenkiintoiselle blogille, jolla on alle 200 lukijaa. Otan toki haasteen vastaan, mutta tehtävä saa aikaan melko paljon ristiriitaisia tuntemuksia. Lukijoiden tarkkaa määräähän ei voi mitenkään tietää, mutta liekö tässä tarkoitettu esim. Bloggerin kautta lukevia ihmisiä (jossa ei ole mitään järkeä)..  Ehkei se ole niin tarkkaa, kunhan kyseessä on valinta, joka omasta mielestään kaipaisi suhteessa enemmän tunnettavuutta. Vaikka olisi fiksumpaa jakaa palkintoa eteenpäin suomalaisille blogeille, teen sen vain yhden kohdalla. En todellakaan tiedä onko kyseisten blogien pitäjillä lainkaan kiinnostusta moiseen kunniaan, mutta noudatan tehtävänantoa parhaani mukaan, enkä siis ajattele edes sitä.

Ohjeet ovat seuraavanlaiset:

Kiitä palkinnon antajaa. Valitse viisi palkinnon saajaa. Blogeilla täytyy siis olla alle 200 lukijaa. Ilmoita palkinnosta heidän blogissaan. Copy pastea award kuva postaukseen. Toivo, että palkitut jakavat awardin eteenpäin.



Liebster Blog award is originated in Germany, Liebster meaning favourite or dearest, to showcase bloggers with fewer than 200 followers. Upon accepting the award the recipient can then pass it on to five more blogs of note. A way of introducing other bloggers to the blogs you enjoy.

1. Link back to the person who gave it to you.
2. Post the award on your blog for all to see!
3. Give the award to 5 of your favorite bloggers (with 200 followers or fewer).
4. Leave a comment on your chosen blogs to let them know that they have been given the Liebster Blog award



Five blogs of note:

DOS MMXII. A dossier of illuminations and orientations relating to the work of Daniel O'Sullivan.

palblog. Peter Laird's blog about things unrelated to TMNT.

Japanese VHS Hell. High quality scans of Japanese VHS cover art.

Die, Danger, Die, Die, Kill! Making Peace With World Pop Cinema.

How Queer! - Pieni elokuvablogi. Viimeisin postaus on nimeltään "Pippelit vaihtoon", tarvitseeko sanoa enempää?

1 kommentti:

  1. Kiitoksia oikein paljon maininnasta! Osallistun itsekin jos ehdin/jaksan ja ylipäätään löydän viisi kuvausta vastaavaa blogia (olen nykyään tosi huono blogienlukija).

    VastaaPoista