lauantai 24. maaliskuuta 2012

Teenage Mutant Ninja Turtles: Volume 1, 1987


Peter Laird on nykyään vaikeassa ristitulessa lapsensa Teenage Mutant Ninja Turtlesin kanssa. Oikeuksia sarjan tuotteistukseen hänellä ei enää ole, eikä mitään päätäntävaltaa. Uuden elokuvahankkeen lausuntoja pohtiessaan, Laird on saanut osansa myös syytöksistä, joiden mukaan tämän olisi tehtävä asialle jotain, ja halveksumisesta, kuinka hän ylipäätään voi hyväksyä hengentuotteidensa juurien uudelleensijoittamisen.

Kuten Laird uusimmassa blogipostauksessaan jatkaa, asiat lähtivät jo alun perin urille, joille hän ei olisi itse niiden halunnut lähtevän, mutta sarjaa oli pehmennettävä, jotta se sopisi koko perheelle. Ottaen huomioon, kuinka järjettömän suosituksi ja rakastetuksi kaikki muutokset sarjan tekivät, ei voi väittää etteikö raju uudistus olisi kantanut hedelmää. Olisivatko katsojat pitäneet Lairdin itsensä suunnittelemasta tv-sarjasta ja sarjakuvasta enemmän, sitä on vaikea arvioida. Silloin ei olisi ollut idioottimaisia kätyreitä Bebopia ja Rocksteadya, Silppuri olisi ollut julmempi, April ei olisi ollut reportteri ja aina Turtleseiden pelastettavana, Turtlesit eivät olisi olleet niin pakkomielteisiä pitsaa kohtaan, Krangia ei ainakaan sellaisena olisi nähty, eikä mitään halpojaa vitsejä olisi kuultu viiden sekuntin välein. Laird "sai sarjansa" kun uusi animoitu sarja kunnioitti alkuperäistä tyyliä, mutta uudesta versiosta ei ikinä tullut niin ikimuistoista.

Nämä kuvat on skannattu ns. pehmennetyn version ensimmäisestä albumista ja kuten on tapana, ne ovat täällä esitelläkseen tyyliä, tarina esiintyy aukkoisena sivupuutosten vuoksi, joten älä seuraa sitä!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti