sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Taianomaista designia kodin ja maitotölkin seinämillä


Klaus Haapaniemen suunnittelema Taika -kuosi löysi tiensä astiastoamme koristamaan pari vuotta sitten. Nykyiseen asuntoon muuttaessamme se inspiroi myös kokonaisen seinän uutta kuvitusta. Jalostin valmista designia seinän ja oman maun vaatimaan suuntaan ja etenkin tähän puoliskoon seinää olen varsin tyytyväinen. Lyijykynähahmotelma vei ehkä päivän ja maalaaminen pari. Kuvitus löytyy asunnon pienestä sivukonttorista, joka ajaa tällä hetkellä majoitussiiven ja säilytystilan virkaa.



Klaus Haapaniemi edustaa suomalaisen muotoilun valiojoukkoa, joten hänen tunnistettavaa designiaan on tilattu taidemaidot-sarjaan, joka starttasi noin kuukausi takaperin Valion toimesta, saaden ainakin yhden maitoa juomattomankin ostamaan tölkillisen kotiinsa. Kausiluonteinen uusi ilme ja design tuotteiden kyljessä vaikuttaa omiin ostopäätöksiini, mutta valitettavan harvoin tempaukset ovat oikeasti kovinkaan vaikuttavia. Muut tähän sarjaan kelpuutetut suunnittelijat ovat Eero Aarnio, Tuomas Erikoinen, Paola Suhonen, Oiva Toikka, Kristiina Lassus, Jenni Reuter ja Tiia Vanhatapi.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Elokuvaseinä.

Edellisen asuntoni elokuvaseinä, johon valitsin kuvat sadasta elokuvasta.






keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Disco & Star Wars


Meco - Star Wars (1977)

Full version:


Single version:


1970-luvulla tuntuisi olevan tavallaan kaksi puolta, lämpimät, vahvat värit, kyyniset elokuvat, proge ja heavy, sitten toisaalla se vahva discokuume ja Star Wars. Meco yhdisti nämä kaksi viimeisintä mainiolla tavalla, tekemällä vastustamattomia disco versioita Tähtien Sodan musiikista aivan tuoreeltaan. Vartin pituinen disco eepos käy läpi musiikkiteemoja vaihtuen sulavasti toiminnasta romantiikkaan ja syvältä avaruudesta iki-ihanaan Cantina Bandin luritukseen. Jatkuvalla sykkeella, limaisen menevällä toteutuksella ja ääniefekteillä.



Meco - Empire Strikes Back (1980)




Star Wars Theme single iski listaykköseksi, joten paluu aiheen pariin seuraavan episodin merkeissä ei ole lainkaan yllättävä. EP:n nimikkoraita Empire Strikes Back ei ole loppua kohden lähimainkaan niin monipuolinen kuin edeltäjänsä, mutta kappaleen pääteema on todella hienon kuuloinen ja kannattaa ilman muuta tarkistaa myös tämä.



Meco - Christmas in the Stars (1980)

What Can You Get a Wookiee for Christmas (When He Already Owns a Comb?)


R2-D2 We Wish You a Merry Christmas


Joululauluja ja tarinoita droiditehtaasta, jossa nikkaroidaan joululahjoja ympäri vuoden. Suurimman osan levystä laulaa ja kertoo Anthony Daniels, eli mies C-3PO haarniskassa, mutta sen lisäksi levyllä kuullaan Jon Bon Jovin ensimmäinen koskaan levytetty kappale, R2-D2 We Wish You A Merry Christmas. Christmas in the Stars on ensimmäinen ei-klassinen tai jazz levytys joka on äänitetty ja miksattu digitaalisesti. Alkuperäisestä vinyylistä ja kasetista saa maksaa itsensä kipeäksi, eikä rahalla ehkä varsinaisesti laatua saa vastineeksi, mutta ehta kuriositeetti on kyllä kyseessä.

maanantai 7. marraskuuta 2011

1980-luvun taite.


1970- ja 1980-luku siis kiehtovat kuten sanottu. Vuosikymmenten tyylit poikkeavat toisistaan, mutta on myös olemassa häivähtävän pieni mahdollisuus, etteivät ihmiset vain vuosikymmenen vaihteen huumassa päättäneet vaihtaa seisari lookiaan kasariluukiksi over night. Tämänkertaiset kuvat siis tasan kahdeksankymmentäluvun taitteelta 1980, kirjasarjasta Uusi Ompelu- ja Käsityökirja. Saksalaista alkuperää kuten jo naamavärkeistä luulisi huomaavan. Alla vasemmalla olevasta lapsesta kasvoi luultavasti myöhemmin Colgaten mainoksesta tuttu emäntä jonka hampaita ei enää vihlo.




Seitsemänkymmentäluvuksi miellettävä tyyli on vahvemmin läsnä, mutta suuntaa tulevaan on jo havaittavissa.





Mielenkiintoista on se, että ajan voi havaita sinänsä näkymättömänä auranakin. Kuva hedelmistä on ajaton, vailla muodin sanelemaa tyyliä, mutta siitä huokuu silti oma vanhanaikaisuutensa. Painomuste, filmi, tekniikka, tarkkuus, kuvasuhde, kuvaustyyli, valaistus, mikä ikinä sen tekeekään.




Neljäs luku: Retro


Retrolla tarkoitetaan menneiden aikojen tyyliä, pukeutumisessa, grafiikassa, musiikissa jne. joka on ollut aikanaan suosittua tai jopa vakio tietyissä tuotteissa, mutta joka on väistynyt uusien tyylisuuntien myötä. Retro luokitellaan alalokeroihin yleensä vuosikymmenten mukaan. Tyylisuuntaukset on helppo tunnistaa tämän kätevän kymmenen vuoden syklin puitteissa, joka on sinänsä hyvin mielenkiintoinen piirre ajanjaksoja ajatellen. Mitä jos ajanlasku olisikin viisi vuotta suuntaan tai toiseen? Se sekoittaisi hieman yleisilmettä oli kyse sitten fiftarista tahi kasarista.


Yleisimmin retrovuosikymmeninä käsitellään 1950, -60, -70 ja -80 -lukuja ja itselleni mieluisimpia näistä ovat kaksi viimeisintä. Retroksi on hieman hankala alkaa kuvailemaan mitään joka ei ole poistunut muodista vähintään puoltatoista vuosikymmentä sitten. Poikkeuksena toimii tuoreemmat taiteen ja kulttuurin osa-alueet, eli tapauksessamme elektroniikka, joka kehittyy vielä niin kovaa tahtia. Tietokone- ja konsolipelit, sekä 5110 matopeleineen on jo tiukkaa retroa ja näin voinee sanoa jo melkein Tamagotcheista ja pian kuvaputkiruuduista.


Retro sanana on identifioitunut vahviten juuri seitsemänkymmentälukuun. Viimeisen kymmenen vuoden aikana 70-luvun fanikanta on kokenut massiivisen kasvun ja etenkin 70-80-luvun lapset ovat ottaneet tyylin omakseen esim. astioiden ja kankaiden osalta kun aikakautena eläneet aikuiset ovat suurimmalta osin jättäneet sen jo taakse.




Jutun kuvat tästä lehdestä

Neo-retro, eli uusretro tarkoittaa uudelleen tuotantoon laitettua retrotuotetta tai sellaista jäljittelevää. Monet samalla nimellä kulkevat uudelleenvalokset kuitenkin poikkeavat alkuperäisestä värisävyiltään, materiaaliltaan ja/tai kooltaan. Värejä on ehkä pehmennetty nykykuluttajaa varten, mutta eihän se aina aja samaa asiaa, etenkin jos haet samansävyistä verhoa kun on jo kotona.

On jo pitkään vallinnut neo-retrohtava aikakausi nykydesignissa kuoseja ja grafiikkaa ajatellen. -70 ja -80 -luvut tuntuivat olevan räväkkiä, vaikkakin toisistaan poikkeavilla tavoilla ja apean grungeilun ja beigen reisitaskuilun, eli ysärin jälkeen on haettu taas näköä niiltä ajoilta kun mikään näytti miltään. Sävyjä ja linjoja on kaikkiaan hiottu ja moni ilmeisen typerä ilmiö on pudotettu pois vähin äänin. Retro on itseasiassa tuskin koskaan ollut näin muotia.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Neo Art Nouveau

Suurena Art Nouveaun ystävänä tyylin uusiokäyttö saa aina hyvälle mielelle. Tyylisuunnan tunnetuimpana tekijänä muistetaan tsekkiläinen julistelitografioiden massatuottaja Alfonso Mucha, jonka tyyli on hyvin vahvasti läsnä tämänkertaisessa fanitaiteessakin. Art Nouveaun varsinainen elinkaari eli vahvana euroopan arkkitehtuuri- ja julistetaiteessa pari vuosikymmentä alkaen vuodesta 1895.

Tyylien yhdistely on aina kiehtonut ja etenkin ajatuksena kaukaiset yhdistelmät tuottavat niitä vaikuttavampia lopputuloksia. Sadan vuoden takainen "uusi taide" kohtaa näissä teoksissa mm. Disney-prinsessoja, Super Marion, Star Warsin, Muppetit ja Ghiblin. Uusnostalgisointi onkin toteutettu nostalgisoinnin kohdetta vanhemmalla tyylillä edustaen täten jotain retroneo-nostalgiaa. Huh.


Disney-prinsessat




Muppetit






Madonna



Super Mario Bros.





Star Wars & Street Fighter




Aliens



Totoro
 
Muutoin vallalla olevasta Muchan viitoittamasta tiestä poiketen, Totoro imitoi klassista Théophile Steinlenin Le Chat Noir (1896) julistetta, joka oli julistetta julkistettaessa pariisilainen kabaree ja nykyään yleinen aihe meilläkin, ainekin tilpehöörikauppojen kahvipurkkien ja magneettien kyljessä.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Live from the Sierra Lounge, 1988


Sierra promosi 1988 uutta mullistavaa ääniteknologiaansa demo tapella Live from the Sierra Lounge. Ensimmäisellä kasetinpuoliskolla kertojaääni johdattaa uusien mahdollisuuksien maailmaan, pelien musiikkia kuullaan Roland MT-32 Sound Modulen ja AdLib Music Synthesizer cardin versioina. Toisella puolella kahdeksan kappaletta Sierra-nostalgiaa.

Side 1

1. The PC Music Card Demonstration, 5:50

Side 2

1. The Legend Of Silpheed  (Introduction), 1:40, Mecano Associates/Game Arts
2. Space Quest 3 - Introduction, 1:33, Bob Siebenberg
3. Space Quest 3 - Title Sequence, 1:22, Bob Siebenberg
4. Police Quest 2 - Jazz Club, 1:15, Mark Seibert
5. Police Quest 2 - Caribbean Flight, 1:22, Mark Seibert
6. Leisure Suit Larry 2 - Evil Island, 1:07, Al Lowe
7. Leisure Suit Larry 2 - For Your Thighs Only, 0:56, Al Lowe
8. King's Quest 4 - Finale, 3:58, William Goldstein


Lataa Live from Sierra Lounge
Lataa muita Sierra soundtrackeja

Maalaustaidetta pikselöitynä.

Leisure Suit Larry Goes Looking for Love (in Several Wrong Places) (1988) meets Edward Hopper’s Nighthawks, 1942.

The Secret of Monkey Island (1990) meets Vincent Van Gogh’s Cafe Terrace On The Place Du Forum 1888


Indiana Jones and the Last Crusade: The Graphic Adventure (1989) meets Salvador Dali’s The Persistence of Memory 1931

Police Quest: In Pursuit of the Death Angel (1987) meets Leonardo da Vinci’s The Last Supper, 1498

Kuvat ovat lontoolaisen suunnittelijan ja kuvittajan Aled Lewisin teoksia iam8bit taidenäyttelyyn. Kuvissa Sierran ja Lucasin seikkailupelit kohtaavat maalaustaiteen suurimpia. Löytyivät täältä.