keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

The King's Quest Companion, 3rd Edition (1993)



The King's Quest Companion on kattava opus Sierran klassikkosarjan ystäville. Sen ensisijainen tarkoitus on auttaa pelien läpäisyssä. Toteutustapansa ansiosta se antaa paljon myös pelinsä kauan sitten pelanneille. Jokainen peli kerrottaan läpi novellimuodossa, perinteisten läpimeno-ohjeiden lisäksi. Tarinat on kirjoitettu hyvin ja ne sisältävät paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Tarinoiden lisäksi kirjasta löytyy jokaisen vierailtavan maan kartat, rakennusten ja sokkeloiden rakenne, jokaisen pelin ja jokaisen version täydellinen pisteiden keräys opas. Alkusanoista lähtien luettava on mielenkiintoista ja jutut hyvin kirjoitettuja. Suurimpana miinuspuolena mainittakoon koulukirjamainen ulkoasu. Taidettakin olisi ollut kiva katsella enemmän, jokaisen kappaleen (pelin) alussa tosin on kunkin pelin tiivistävä mustavalkokuva.

Tässä on kyse kolmannesta painoksesta, muiden osalta en voi sanoa mitään. Tämä kattaa siis kuusi ensimmäistä (johon sarja olisi yhtä hyvin voitu jättääkin) seikkailua. Seitsemännenkin sisältämä versio on julkaistu.


Jos Daventryn seikkailuista ei meinaa saada tarpeekseen, lukemista voi jatkaa ulkoistetuilla lisenssipokkareilla. Kirjasarja kiinnostaisi toki enemmän jos olisi Roberta Williamsin käsialaa, mutta minkäs teet. Romaanimuodossa King's Quest edusti kolme kertaa. Floating Castle (1995) sijoittuu jonnekin nelos- ja kutos osan välimaastoon. Pääosassa Alexander.

Jälkimmäiset kirjat, The Kingdom of Sorrow (1996) tähtenään Graham, ja Rosellaan keskittyvä See No Weevil (1996) sijoittuvat toisen ja kolmannen osan väliin.


sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Disney kirpputoreilla.


Eilinen kirpparikierros tarjosi mm. hinta-laatu-suhteeltaan erinomaisia Disney-löytöjä. Aloitetaan Launeen Suurkirppikseltä löydetyistä Gladstone-julkaisuista. Suurkirppis, kuten suurin osa kirpputoreista, tarjoaa akkaria jos jonkinlaista. Irtonumeroita taskukokoisen listansa kanssa etsivä saisi aikaa tuhraantumaan vaikka tunteja, jos kaikki kätköt kävisi läpi.

Mitä tulee suomalaiseen Aku Ankka -lehteen, jonka tilaus meillä lopetettiin noin 2001, paikkailen enää korkeintaa Don Rosan tarinoita sisältävät julkaisut (alkaa tosin olla kasassakin), tietyt leffanurkka-numerot, spesiaalit ja ennen 70-lukua julkaistut puuttuvat lehdet. Lehteä olen itseasiassa taas tilaillutkin ja ollut ajoittain jopa positiivisesti yllättynyt, vaikka yleistaso on viimeisen kymmenen vuoden ajan ollut historian ailahtelevinta.


Kirppareilla Akkareita myydään yleensä kolmessa erilaisessa muodossa. 1) sekalaisina ja yksittäisinä kappaleina, keskimäärin noin 20-50snt hintaan. 2) Keräilykansioissa (27 numeroa, eli puolen vuoden saldo), joista ainoat oikeat ovat vanhat, keltaiset, vinoonkallistuvan Akunpään kyljessään omaavat, eikä nykyiset punakantiset - hyi! Näitä on nähty useimmiten hintahaarukassa 6-13 euroa, joka on huokea hinta vanhan kansion ollessa kyseessä. 3) Tiukkaan pakettiin sidotut Akkari-paketit, joista ostaja näkee käytännössä kahden kannet, eli sika säkissä periaatteella.

Carl Barks: Dangerous Disguise (1951)

Tämä setti on ostettu juuri tuolla jälkimmäisellä, sika säkissä periaatteella. Nostelin nopeasti Aku Ankka -pakettia toisen päältä, kun pohjalta paljastui tämä "engl. kielisiä Akuja paketti". 26 kappaletta Donald Duck Adventures, Mickey Mouse, Walt Disney Comics yms. lehteä yhteensä 5e (tekee siis alle 20snt/kpl.)


Kyseessä oli löytö, piti se sisällään mitä tahansa, mutta suurin jännityshän siinä oli pakettia availlessa, kun todellinen sisältö avautui. Kahdeksan lehdistä omistin jo ennestään, eli ihan kohtalaisella prosentilla tuli uusia taloon.


Joukon ehdottomasti suurimmat helmet olivat äkkiä selvät. Carl Barksin Dangerous Disguise ja Lost in the Andes. Lehdet käsittävät vain kyseiset tarinat kokonaisuudessaan, erittäin mielenkiintoisten alkusanojen kera.


Dangerous Disguisea en muista lukeneeni ennen. Luultavasti se on julkaistu ainakin jossain suomikokoelmalla, mutta onkohon lehdissä tai albumeissa?


Erinomainen vakoiluparodia. Barks piirsi ulkomaiset hahmot ihmismäisiksi, joka ei niinkään pistänyt silmään kadonneita maita tms. etsiessä, mutta tarinan sijoittuen kokonaisuudessaan muille maille ja ulkolaisten ollessa suuressa roolissa, siihen kiinnittää huomiota. Päätoimittaja ei ilmeisesti ollut siitä liian innoissaan, mutta mielestäni tarina pitäisi kyllä lukea yhdeksi parhaista.


Kliseisen cliffhangerin luomaa jännitystä tiivistääksemme, katselleen tähän väliin niitä muita löytöjä. Pääsääntöisesti ostan kirppareilta ensisijaisesti 80-luvulla painetut Disney-mukit parempaan talteen. Hintahaarukka tähän mennessä 0,20-1,00e.

Alkuperästä ei nyt kovin tarkasti ole tietoa, mutta seuraavassa lienee kulahtanut kopio vanhasta Disneyland -mukista. Mukien arvo ei kiinnosta lainkaan, mutta tämän yksilön kokoonpano on varsin mielenkiintoinen. Mukana on Akua, Plutoa, Mikkiä, Samu Sirkkaa, Dumboa, Pinokkiota ja Hessua. Harvemmin samassa yhteydessä edustavaa porukkaa siis.


Jännitystä tiivistääksemme, otetaan vielä esille Aku Ankan taskukirjat. Juuri 400. numeronsa julkaissut sarja on ollut aikoinaan varsin tärkeä julkaisu itselleni, aivan kuten monelle muullekin. Täydensin kokoelmaa reilua kymmentä vaille täydelliseksi numeroon 223 asti, ja lopetin sen oikeastaan kokonaan keskittyäkseni musiikin keräilyyn.

Tällä hetkellä raon kiriminen umpeen ei kiinnosta, etenkin kun taso on mielestäni laskenut niin reilusti ensimmäisen kahdensadan numeron jälkeen. Satunnaisia kirjoja tulee napattua, mutta fiksummaksi olen katsunot sijoittaa silloin tällöin vaikka Roope-Setään. Into siihen taas lopahti kyseisen julkaisun koon muuttumiseen.

Kirppareilta bongaan nykyään kahden ensimmäisen Roope-Setä fontin aikaisia lehtiä, vaikka kokoelma niistäkin on jo lähes täydellinen. Nyrkkisääntönä alle euron hinta hyväkuntoisesta, mutta järjestysnumeroltaan yksinumeroisista vaikka enemmän.

Roopejakin myydään samalla kolmella periaatteella kuin normiakkareita, mutta paketin sisällön näkee sivustakin. Roope-Setien keräilykansiot ovat yksi koomisimpia sivutuotteita mitä löytyy. Itselläkin pari sellaista on, kattaen kokonaista kuusi lehteä per kansio!

Taskukirjoista saatan ostaa vielä ensimmäisen sadan joukosta, hyväkuntoiset ja halvat alkuperäispainokset. Seuraavat löydöt ovat siis löytyneet ennestäänkin, mutta olivat hyväkuntoistia kappaleita euron hintaan.


Ja niin...